keskiviikko 18. syyskuuta 2013

JUMALAN SILMISSÄ KAUNIS

Tänään jaettiin koulukuvat. Luokkakuvassa aina joku näyttää hassulta. Oppilaat katsovat omia kuviaan kriittisesti. Toivottavsti kuitenkin hyväksyen.

Minulle tämä oli viimeinen luokkakuva; katsaus opettajan olemukseeni. Kasvokuvia on kertynyt melkoinen sarja. Olin ajatellut laittaa ne aikajärjestykseen sarjaksi: Näin nainen rupsahtaa. Mutta ei se onnistu. Kyllä se kuvani nainen on vähä vähältä muuttunut, mutta ei rupsahtanut.

Ihmisen on hyvä olla itsensä näköinen. Myös ikäisensä näköinen. Ehkä jonkun poimuttuneen ihon kohdan voisi keinotekoisesti kiristää, mutta se ei sitten sopisikaan kokonaisuuteen. Poskipäitä voisi pyöristää ja huulia paksuntaa, mutta eihän se iäkkään iho niitä täytteitä vuosikausia paikoillaan kannattelisi ja sitten sitä vasta oudolta näyttäisi.

Julkkishaastattelussa Anu Saagim totesi, että kauneusleikkausten pitäisi kuulua korvattavien hoitojen piiriin, ettei kadulla kulkisi rumia ihmisiä. Rumuus on hänen mukaansa verrattavissa sairauksiin, jotka pitää hoitaa. Ruma? Mitä se on? Kauneus on ihmisen silmässä, sanotaan. Rumuus on rakkaudettoman ihmisen sydämessä. Rumuus on loukkaavissa sanoissa ja huonossa käytöksessä. Sitä rumuutta ei meikeillä voi poistaa.

Vuosia takaperin jaettiin seurakunnan leirin lopuksi kaikille mukana olleille huulirasvapuikko, johon oli kirjoitettu: Jumalan silmissä kaunis. Leiriläisten joukko oli monen näköistä ja ikäistä. Oltiin kuin TV-sarjan toisenlaiset frendit. Kukaan ei toisen olemusta arvostellut. Hymyyn vastattiin hymyllä, ja mielensä pahoittanutta yritettiin lohduttaa, riidat sovittaa ja yksinäistä auttaa. Siitä se kauneus kasvoille tulee, elävä kauneus, joka ei näy vain pysähtyneissä kuvissa.

On surullista, jos lapset vertaavat koulukuviaan julkkiskuvien ihanteisiin. Hyvä koulun ilmapiiri auttaa ymmärtämään, mistä oikea kauneus tulee. Se monen näköisten luokkakavereiden hyväksyntää, hymyä ja ystävyyttä.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Oma psalmi

Pääsin Partaharjulle kirkon katekumenaatti -koulutukseen. Meitä kurssilaisia opastettiin vetämään aikuisryhmiä. Katekumenaattiryhmät keskustelevat uskosta, Raamatun tekstien sanomasta ja oman uskonelämän kysymyksistä. Helsingissä ryhmään on kutsuttu etsijöitä teemalla: Usko tai älä.

Yksi kurssin harjoituksista oli psalminomaisen mietelauseen löytäminen Partaharjun ympäristöstä. Liisa antoi tehtävän lähtökohdaksi alun: Niin kuin... Sehän on psalmeista ja virsistä tuttu: Niin kuin peura janoissansa... Niin kuin kotka siivillänsä....
Minä kuljin itsekseni vielä jäässä olevan järven rantaan; kuljin pitkin lumisia polkuja ja ylitin jo sulana juoksevan puron pientä siltaa pitkin. Istuin keväisessä metsässä ja huomasin lumella neulasia ja paljon siivellisiä kuusen siemeniä. Pienessä männyssä oli vielä vihreitä käpyjä. Siitä se ajatus lähti ja oma psalmini syntyi.
Mietteeni taisivat puhutella muitakin, sillä Kati pyysi lupaa lukea sen kaksi viikkoa myöhemmin radion aamuhartaudessa. Annoin luvan.

Herra, mitä sinä minusta tahdot?
Katson tiiviissä supussa olevaa käpyä.
Niin kuin Sinä annat siementen kypsyä
sen suomujen alla,
niin sinä valmistat minua tehtävään,
jota en tunne,
jota pelkään
enkä haluaisi ottaa vastaan.

Minun tehtäväni on vielä salattu
ja odotan,
niin kuin käpy vielä vihreänä odottaa,
että siemenet ovat valmiita,
sää otollinen
ja aika oikea suomujen avautua ja
siementen lähteä lentoon.
Sinä annat tuulen, joka levittää ne,
minne haluat.
Sinä sulatat maasta lumen,
joka virtaavana kuljettaa ne hyvälle kasvupaikalle.

Sinuun minä luotan, Herra,
enkä enää pelkää.
En vastustele,
kun tehtävän aika on edessäni.
Avaan silmäni ja korvani,
avaan sylini ja suuni
Sinun rakkautesi siementen lentää sinne,
minne sinä ne kuljetat.
Sinä olet ne antanut ja kypsyttänyt.
Sinä tiedät, missä niiden on hyvä itää
ja kasvaa.

Niin kuin yksi käpy suuressa metsässä,
niin minäkin olen pieni Sinun edessäsi
ja kuitenkin Sinulle tärkeä.

Ehkä sinäkin kohtaat kulkiessasi oman viestin: Niin kuin...

maanantai 1. huhtikuuta 2013

LAPSEN OIKEUS VALITA

LAPSEN OIKEUS VALITA – MISTÄ?

Olen varsin hämmentynyt joidenkin vanhempien innosta pitää lastaan pimennossa, jotta heillä olisi myöhemmin oikeus valita, mitä haluavat olla ja mihin haluavat kuulua. Tynnyrissä kasvamisesta on tullut ihanne. Mistä löytyvät silloin ne vaihtoehdot ja mihin aikuistuva nuori voi valintansa perustaa?

En ollut uskoa, kun työtoveri kertoi sukupuolettomasta kasvatuksesta. Siinähän lapsi sitten luo ihan vapaasti omaa identiteettiään, kun ei hänelle kerrota, onko hän tyttö vai poika. Nokkela lapsi huomaa kehollisen eron varmaan aika pian. Tyttöjä ja poikia on olemassa niin monenlaisia, ettei tieto sukupuolesta varmaankaan vahingoita lasta. Se vahingoittaa, jos kasvattajilla on kapea käsitys tytön ja pojan rooleista, ja lapsia pakotetaan niihin. Pakko onkin se paha asia, ei se, että on tyttö tai poika!

Lasta ei saa kastaa, jotta hän voisi myöhemmin valita, mihin uskontoon haluaa liittyä. Mistä lapselle kehittyy käsitys siitä, mitä uskonnollisuus on? Eihän uskonto ole mitään, jos isä ja äiti eivät pidä sitä edes sen arvoisena, että lapsi otetaan mukaan heidän yhteisöönsä ja lapselle opeteta, mihin he itse uskovat. Kaikkien vanhempien luulisi haluavan lapselleen parasta. Kristitylle parasta on elää Jeesuksen seurassa ja Hyvän Jumalan varjeluksessa. Myös elämisen taidot ja tieto hyvästä ja pahasta tulee ihmislapselle uskonnollisen tai aatteellisen kasvatuksen kautta. Tiedon murujen noukkiminen itse sieltä täältä on rankka velvoite lapselle.

Eräs kirjoittaja perusteli lapsen kastamattomuutta sillä, etteihän lapsia liitetä puolueisiinkaan. No, puolueissa on on omat sääntönsä ja lapsille ja nuorille omat järjestönsä. Kyllä monen kommunistin lapset saivat tutustua aatteeseen paitsi kotona myös pioneereissa. Sosiaalidemokraateilla on edelleenkin Nuoret Kotkat. Onhan partiokin välittämässä lapsille omaa arvomaailmaa. Toiminta näissä kaikissa on osittain samanlaista. On tärkeää, että on jokin pohja, johon peilata niitä arvoja, joita myöhemmin kohtaa. Vanhempien on siedettävä kaiken kyseenalaistaminen ja nuoren myöhemmät valinnat. Ei pahaa ole opetus ja kasvatus, vaan vanhempien suvaitsemattomuus ja yksisilmäisyys.

Vielä kysyisin, millä lapset puolustautuisivat kaikenlaista mielikuvamainontaa ja viihdetuotannon villityksiä vastaan, jos vanhempien arvomaailmaa ei saisi lapsille siirtää. Onko hetkessä elävä kuluttaja valinnan vapautta korostavien vanhempien ihanneaikuinen?

Minä jään odottamaan, mitä lasten seuraavaksi on voitava itse valita. Ehkä lapsille ei saisi kertoa heidän kansalaisuuttaan. Tai ehkä vanhempia kielletään puhumasta lapsille, jotta nämä voisivat valita myöhemmin oman äidinkielensä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Ei koskaan yksin

Sun lapsenuskos säilytä,
se on sun paras ystäväs.
Maailman aarteet tomu vaan
rinnalla uskon lapsekkaan.

Tämä runo oli kirjoitettu minun kouluaikaiseen muistokirjaani. Lapsen lailla uskominen on myös Raamatussa annettu meille esimerkiksi. Mutta on vanhempia, jotka eivät halua puhua lapsille uskon asioista, jotta he voivat sitten isompina itse valita, mihin uskovat. Valita mistä? Miten voi valita jotakin, mitä ei ole saanut koskaan tietää, tuntea tai kokea.

Onneksi on lapsia, jotka ovat saaneet kuulla Raamatun kertomuksia ja pohtia niitä. Monta kertaa sellaiset lapset ovat minuakin uskossa opettaneet. Eräs unohtumaton opetus koski yksin olemista.

Televisiokeskustelijat loivat 10 uutta käskyä, joiden tulisi auttaa ihmisiä hyvässä elämässä. Yksi niistä kiteytettiin sanoihin: Älä jätä yksin. Yksin olemiseen liittyy turvattomuutta, pelkoa ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Kehittyvään itsetuntoonkin se vaikuttaa. Se, että välillä haluaa olla yksin on eri asia kuin se, että jätetään yksin. Huoli yksin jätetyistä ihmisistä kuuluu nykyään monissa puheissa ja näkyy monissa kampanjoissa.

Takavuosina toisen luokan oppilaani täydensivät äidinkielen tunnilla virkkeitä, joiden alku oli monisteessa annettu. Eräs virke alkoi sivulauseella: Kun olen yksin, ____. Pyhäkoulua käynyt poika nousi paikaltaan ja tuli kertomaan opettajalle ongelmastaan. Tai ei se mikään ongelma ollut. Hän ei osannut keksiä tuohon lauseeseen mitään jatkoa.
- En mä ole koskaan yksin, kun on Jeesus, hän totesi.

Onko jonkun mielestä huono asia, jos lapselle tarjotaan turvaksi Jeesus. Koskaan ei tarvitse tuntea olevansa yksin. Vaikka usko ei säilyisi aivan lapsenuskona aikuisikään asti, on turvallinen olo ja Jeesuksen rakkauden kautta hyväksytyksi tuleminen varmasti tuonut elettyyn lapsuuteen paljon hyvää ja pitänyt poissa paljon pahaa.