MUSTA JA VALKOINEN JOULUKIRKKO
Tämän ikäisten kuuluu aina välillä muistella lapsuusjouluja. Ambomaalta muistan kaksi erilaista joulukirkkoa. Toiseen mentiin aamun pimeydessä Onayenan lähetysasemalla. Valaisevia tulia oli asetettu reunustamaan tietä ja sisäänkäyntiä. Me suomalaiset olimme ainoita valkoihoisia seudulla, sillä Ambomaa oli bantustan, mustien reservaatti. En neljä-viisivuotiaana kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että asuimme Ambomaalla erityisluvalla. Maassa toteutettiin tuolloin Etelä-Afrikan apartheid -politiikkaa, joka uskoi afrikkalaisten ja eurooppalaisten olevan eri rotuja, joita ihmisten ei tule sekoittaa. Kotimme ei tätä politiikkaa tukenut ja leikkikavereiden ja perhetuttavien kanssa tultiin läheisiksi suomeksi, ndongaksi ja vähän muillakin kielillä.
Toinen joulun ajan lapsuusmuisto on niin ikään Lounais-Afrikasta, Swakopmundin saksalaisesta kirkosta. Siellä oli pappi, joka oli Ville Vallattoman isän näköinen ja saarnasi kovasti käsillään huitoen. En ymmärtänyt kieltä, mutta tiesin, mitä kirkossa tapahtuu ja mistä puhutaan. Lauluista osa oli tuttuja. Saimme jumalanpalveluksen lopuksi hakea jostain takahuoneesta Jeesuksen kuvia. Yhtään mustaihoista perhettä ei kirkossa ollut. Se olisi ollut luultavasti lain vastaista. Olihan puistojenkin penkit erotettu kylteillä: europians only tai noneuropians only. Junan vaunussakaan ei saanut istua kuin yhden rotuluokituksen matkustajia. (Ihon väristä sitä ei aina erottanut, vaan papereista. Olihan Martti Rautasen tytärkin, kuku Johanna, ei valkoinen, vaikkei sitä päältä huomannut.)
Isämme saarnasi Swakopmundissa myös mustien kirkossa. Se oli lähellä mustien hökkelikylää, jonka läpi kulkiessamme pidin nenästä kiinni. Isän hautajaisissa oli suuri joukko bantustaneista valkoihoisten ja teollisuuden palvelukseen tulleita ambolaisia ja hereroita. Joulun aikaa sekin oli. Isä oli joulukuun viides päivä täyttänyt 37 vuotta ja kahdentenatoista päivänä seisoimme me kaikki neljä lasta äitimme kanssa hänen kuolinvuoteellaan. Haudan äärellä puhui pappeja kolmesta kirkosta: Suomen kirkosta, Ambo-Kawangon kirkosta ja saksalaisesta kirkosta. En usko, että kukaan edes ajatteli oliko se sopivaa tai lain hengen mukaista.
Minulle maailma oli silloin sellainen kuin oli. Tänä aikana tuntuu viisaammalta, ettei edes kerro lapsille, että joskus kaikki eivät päässeet samaan joulukirkkoon. Vähän isommille voi kertoa, että ennen kuviteltiin, että ihmiset voi ja kuuluu jakaa rotuihin. Mutta samalla voi kertoa, että Raamatun Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. Jouluseimen äärellä olivat paimenet ja muista maista tulleet tietäjät tasavertaisina ottamassa vastaan samaa ilosanomaa. Jeesus tuli keskellemme, ettei yksikään joutuisi eroon Jumalasta.
