JUHLAT LIVENÄ
Juhlat kuin juhlat aloitetaan maljan kohotuksella. Malja äidille, ylioppilaalle, hääparille, syntymäpäiväsankarille. Jokohan ripille päässeitäkin onnitellaan kuohuvilla juomilla. Itse konfirmoidut päivänsankarit vetäytyvät huhupuheiden mukaan lahjojen saamisen jälkeen puistoihin oluet ja siiderit kasseissa. En usko näiden juttujen kuitenkaan koskevan suurta joukkoa nuoria.
Eipä nuo aikuistenkaan juhlien juomatarjoilut aina alkumaljoihin jää. Kahvin ohessa ja sen jälkeen otetaan yhdet ja toiset pienet. Ruokajuomien jälkeen on vuorossa seurustelujuomat ja saunajuomat. Hauska yhdessäolo voi muuttua ikimuistamattomaksi tapahtumaksi, jota katsotaan myöhemmin vain toisten tallentamina kuvina. Huonolle käytökselle ei tarvita selityksiä, kun juhlitaan. Humalassa ei olla oikeasti yhdessä eikä läsnä.
Pidin 1980-luvulla Patastenmäessä ja Peltosaaressa Toivonliiton raittiuskerhoa. Niitä oli monessa koulussa Riihimäellä. Vuosisuunnitelmaan liitettävään kuvaukseen kerhosta merkitsin tavoitteeksi: Lapset oppivat olemaan yhdessä ja pitämään hauskaa ilman päihdyttäviä aineita. Pidän sitä vieläkin yhtenä tärkeänä kasvatustavoitteena.
Juhlimisen malli tulee kotoa ja läheisiltä aikuisilta. En usko, että televisiosarjojen ja elokuvien merkitys on suuri. Jos niiden elämä siirtyisi todellisuuteen, nuorilla olisi myös malli sadoista eri tavoista tehdä murha. Motiivi juhlimiseen on onneksi voimakkaampi.
Raittiit juhlat eivät ole hyväksi vain lapsille. Perhejuhlat ovat parhaimmillaan sellaisia, että kaikki voivat olla yhdessä ja henkisesti läsnä. Eletään yhteisiä kokemuksia, joista pienien särähtelyjenkin jälkeen jää hyvä tunne. Yhteinen ilonpito ei ole aina ihan helppoa, sillä se edellyttää avoimmuutta, tutustumista ja toisten huomioon ottamista. Hyvässä seurassa voi olla turvallisesti spontaani, eikä humaltuminen tee ilosta sen aidompaa kuin selvin päin nauraminen. Hyvän tavan juhlia voi opetella. Sen voi opetella myös yhdessä lasten kanssa.
