JUMALAN SILMISSÄ KAUNIS

Tänään jaettiin koulukuvat. Luokkakuvassa aina joku näyttää hassulta. Oppilaat katsovat omia kuviaan kriittisesti. Toivottavsti kuitenkin hyväksyen.

Minulle tämä oli viimeinen luokkakuva; katsaus opettajan olemukseeni. Kasvokuvia on kertynyt melkoinen sarja. Olin ajatellut laittaa ne aikajärjestykseen sarjaksi: Näin nainen rupsahtaa. Mutta ei se onnistu. Kyllä se kuvani nainen on vähä vähältä muuttunut, mutta ei rupsahtanut.

Ihmisen on hyvä olla itsensä näköinen. Myös ikäisensä näköinen. Ehkä jonkun poimuttuneen ihon kohdan voisi keinotekoisesti kiristää, mutta se ei sitten sopisikaan kokonaisuuteen. Poskipäitä voisi pyöristää ja huulia paksuntaa, mutta eihän se iäkkään iho niitä täytteitä vuosikausia paikoillaan kannattelisi ja sitten sitä vasta oudolta näyttäisi.

Julkkishaastattelussa Anu Saagim totesi, että kauneusleikkausten pitäisi kuulua korvattavien hoitojen piiriin, ettei kadulla kulkisi rumia ihmisiä. Rumuus on hänen mukaansa verrattavissa sairauksiin, jotka pitää hoitaa. Ruma? Mitä se on? Kauneus on ihmisen silmässä, sanotaan. Rumuus on rakkaudettoman ihmisen sydämessä. Rumuus on loukkaavissa sanoissa ja huonossa käytöksessä. Sitä rumuutta ei meikeillä voi poistaa.

Vuosia takaperin jaettiin seurakunnan leirin lopuksi kaikille mukana olleille huulirasvapuikko, johon oli kirjoitettu: Jumalan silmissä kaunis. Leiriläisten joukko oli monen näköistä ja ikäistä. Oltiin kuin TV-sarjan toisenlaiset frendit. Kukaan ei toisen olemusta arvostellut. Hymyyn vastattiin hymyllä, ja mielensä pahoittanutta yritettiin lohduttaa, riidat sovittaa ja yksinäistä auttaa. Siitä se kauneus kasvoille tulee, elävä kauneus, joka ei näy vain pysähtyneissä kuvissa.

On surullista, jos lapset vertaavat koulukuviaan julkkiskuvien ihanteisiin. Hyvä koulun ilmapiiri auttaa ymmärtämään, mistä oikea kauneus tulee. Se monen näköisten luokkakavereiden hyväksyntää, hymyä ja ystävyyttä.